Ladataan Tapahtumat
Tämä tapahtuma on mennyt.

Jymy palaa kotoisalle Nurmohallille viikonloppuna, kun vastaan asettuu Jymyn tavoin 25-juhlakauttaan pelaava NST Lappeenranta. Näiden joukkueiden ensi kohtaaminen koitti muuten liigakarsinnoissa jo 20-vuotta sitten. Sen jälkeen nämä perinteikkäät joukkueet ovat kohdanneet liigassa ja Divarissa useita kertoja ja lauantaina siihen tilastoon tulee jälleen yksi ottelu lisää.

Sarjassa on pelattu hieman vaihteleva määrä pelejä, mutta ennen lauantaita NST löytyy kolmella pisteellään sarjasta sijalta 10 kolmen pelatun ottelun jälkeen. Kaikki joukkueen pelit ovat päättyneet tähän mennessä maalin erolla puoleen tai toiseen, ja kaksi kertaa ratkaisu on löytynyt jatkoajalla.

NST Lappeenrannan paras pistemies on alkukaudella ollut Juuso Kekki tehoilla 3+3=6, maalinsuulla eniten pelannut Petteri Vormisto on torjunut 67.74% varmuudella.

Jymy puolestaan haki viime viikonlopulla hienon voiton Mosahallilta ja kasvatti voittoputkensa kolmeen peliin. Jymyn karvaus oli EV Akatemiaa vastaan entistä parempaa, ja Akatemia oli välillä todella liemessä oman avauspelinsä kanssa. Jymy loi viime pelissä myös hirmuisan määrän laadukkaita maalipaikkoja, ja jos sama trendi jatkuu, on NST:lle tiedossa todella hikinen iltapuhde Nurmohallilla.

Jymyn paras pistemies on tehokkaasti alkukaudesta pelannut Jose Kivipelto tehoilla 3+4=7, maalivahdeista eniten pelanneen Roope Mutkan torjuntaprosentti on 78.87%.

Päävalmentaja Jarmo Eteläaho tietää lappeenrannasta saapuvan taitavan ja liikkuvan joukkueen.
Mukava palata taas Nurmohallille, toivottavasti saadaan runsaasti yleisöä paikalle. NST on taitava ja liikkuva joukkue, joka on hieman nuorentunut tälle kaudelle. Ollaan taas itse aktiivisia pallottomina ja pallollisena, niin pisteet jäävät Nurmoon.

Jymyn kokenut puolustaja Ville Rynnäs uskoo kotijoukkueen parantavan peliään entisestään.
Tulevana lauantaina kohtaamme putkeen jo kolmannen nuoren ja nälkäisen jengin, kun NST tulee vierailulle Nurmohalliin. Tällä hetkellä focus ei tosin ole juurikaan vastustajissa vaan omassa tekemisessä. Tarkoituksena olisi entisestään parantaa pelinopeutta, pitää keskittyminen olennaisessa koko 60 minuuttia ja parantaa viimeistelytehokkuutta. Jos me siinä onnistutaan niin poistumme kentiltä voittajina niin lauantaina kuin myös tulevissakin peleissä.

Nurmon Jymy – NST Lappeenranta
Lauantaina 5.10.2019 klo 16:00, Nurmohalli

NST:n kotisivut