Joulutauko on ohi ja kevätkausi pyörähtää käyntiin viikonloppuna kahdella kotiottelulla. Lauantaina K-Market Suvilahden isännöimässä ottelussa kohdataan EV Akatemia (Helsinki) ja sunnuntaina valtakunnan komeimpaan kaukaloon saapuu vierailulle Loviisa Tor. Jymyn mukana on reenannut jo jonkin aikaa kaksi uuttavanhaa vahvistusta, joista Sami Hillu palaa joukkueen vahvuuteen heti tulevana viikonloppuna.

Visa Noposen sametin pehmeille käsille on jälleen käyttöä Nurmohallilla. Kuva: Kimmo Hautala.

Nurmon Jymy – EV Akatemia
5.1.2019 klo 16:00, Nurmohalli

Otteluisäntä: K-Market Suvilahti

EräViikingit Akatemian kotisivut

Vierasjoukkue EV Akatemia löytyy sarjataulukosta sijalta 8 eli juuri pudotuspeliviivan yläpuolelta, neljä pistettä Jymyä enemmän keränneenä. Vierailijoiden loppusyksyä säesti viiden ottelun voittoputki, jonka katkaisi lopulta M-Team vuoden 2018 viimeisessä kamppailussa.

EV Akatemian ylivoimaisesti tehokkain pelaaja on 11 pelissä 10+11=21 tehopistettä kerännyt Juho Niinikoski. Joukkueen maalinsuulla on nähty peräti kuusi eri veskaria ja eniten pelanneen (6 ottelua) Santeri Kainulaisen torjuntaprosentti on kova 83.94%.

Jymyn pörssikärjessä on Jonatan Tynkkynen tehoilla 5+11=16, Julius Kivimäki on puolestaan torjunut Jymyn maalinsuulla 76.47% varmuudella.

Jymyn päävalmentaja Jarmo Eteläahon mukaan joukkue on valmiina uuteen vuoteen.
”Kauden toinen puolisko alkaa ja samalla alkaa oikeastaan jo meidän play-offit. ErVi on ollut meille todella hankala vastus vuosien varrella. Lähdetään liikkeelle siitä että tehdään omat hommat mahdollisimman hyvin koko ottelun ajan.

Pehmeillä käsillä ja kohtuu hyvällä pelisilmällä siunattu Visa Noponen uskoo Jymyn kurssin alkavan kääntymään parempaan suuntaan.
Kova ja tärkee peli tulossa, Ervi ollu aina hankala vastus meille. Nuori ja taitava ryhmä vastassa. Meidän tekeminen ollu nyt joulutauolla tosi hyvää vaikka vähän poissaoloja on ollutkin. Kaikki viimestään nyt vaan hallille kannustamaan että saadaan kurssi käännettyä <3

Pelissä myös !!!LIVEmusaa!!!
Pelissä mukana tunnelmaa luomassa Keski-Nurmon koulusta vuonna 2017 perustettu ANTAREX. 4 jäseninen bändi soittaa rockmetallia ennen peliä sekä erätauoilla.

 

 

Nurmon Jymy – Loviisa Tor
6.1.2019 klo 15:00, Nurmohalli

Loviisa Torin kotisivut

Loviisa keikkuu jälleen sarjan yläpäässä, tällä hetkellä joukkue löytyy sijalta 3. Aivan valtavaan lentoon joukkue ei kuitenkaan ole loppusyksystä yltänyt, sillä lokakuun puolivälistä alkaen Tor on kärsinyt voiton jälkeen aina tappion. Tilastojen mukaan nyt olisi taas tappion aika.

Tilastonikkareille vielä tiedoksi, että Loviisan viimeisen kahdeksan ottelun lopputuloksessa joko Tor:n tai vastustajan maalisarakkeessa on komeillut luku 4.

Loviisan tehokkain pelaaja on tällä hetkellä 13 pelissä 13+9=22 tehopistettä kerännyt Jesse Tolvanen. Niko Nordström on poiminut palloja 76.19% varmuudella.

Jymyn pörssikärkeen (13 peliä) on kiilannut uusi mies, Jonatan Tynkkynen tehoilla 5+11=16, Julius Kivimäki on puolestaan torjunut Jymyn maalinsuulla 76.47% varmuudella.

Jymyn päävalmentaja Jarmo Eteläaho tietää Loviisan vaarallisuuden.
Loviisa on sarjan parhaita joukkueita. Heillä on taitavia ja kokeneita pelaajia riveissään. Yritetään saada kotikentällä täysi rähinä päälle alusta asti.”

Jymyn ja Torin välisissä peleissä riittää taistelua ja tunteita, kuvassa taistelija Kujalan tyylinäyte. Kuva: Kimmo Hautala.

Jymyn hyökkäyspään taistelija Sami Kujalan mukaan joukkue on täynnä voitontahtoa.
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Kausi ei ole vahvasti mennyt ja nyt on aika Jymyn kääntää kelkka kohti pleijareita. Joulutauko peleistä on varmasti tehnyt terää ja voidaan aloittaa viikonloppu puhtaalta pöydältä täynnä kiukkua. ”Uudet” vahvistukset Palomäki ja Hillu tuovat tarvittavaa vahvistusta hyökkäyspäätyyn kuin puolustuspäätyynkin. Loviisa ei ole helppo vastustaja, siellä on paljon kokemusta ja taitavia pelaajia. Heillä kausi on sujunut tähän asti vahvasti, mutta uskon, että Jymyllä on enemmän voitontahtoa ja tulemme voittamaan pelin.

Pelissä myös !!!LIVEmusaa!!!
Pelissä mukana tunnelmaa luomassa Keski-Nurmon koulusta vuonna 2017 perustettu ANTAREX. 4 jäseninen bändi soittaa rockmetallia ennen peliä sekä erätauoilla.