Viikonlopun saldona piste

Viikonlopun saldona piste

EV Akatemia parempi jatkoajalla

Jymyn oli tyytyminen vuoden 2019 ensimmäisen peliviikonlopun jälkeen yhteen pisteeseen. EV Akatemiaa vastaan oli mahdollisuudet kolmeenkin pisteeseen, mutta sunnuntaina Loviisa Tor ei jättänyt Nurmohallilla jossiteltavaa.

Nurmon Jymy – EV Akatemia 6-7 ja. (1-4, 4-0, 1-2, 0-1)

– Ottelun tilastot
– Lähitapiola Etelä-Pohjanmaan tarjoama maalikooste

Ottelun oli vanhentunut 13:05 ja taululla lukemat 0-4. Maalipaikkoja on kotijoukkueellakin, mutta ei uppoa ja EV Akatemia kuittaa rankalla kädellä. Jymyn parasta läpi ottelun esittänyt Petro Raution kentällinen näyttää esimerkkiä suoraviivaisuudesta Tommi Kärkkäisen viimeisteltyä maestro Raution esityöstä. Lukemista 1-4 siirrytään erätauolle.

Livebändi ANTAREX viihdytti tauolla yleisöä Jymyluotsi Jarmo Eteläahon keittäessä pukukopissa kärmessoppaa. Soppa näytti toimivan, sillä Petro Raution ylivoimamaalilla ja heti perään Sami Kujalan osumalla ajassa 24:53 tilanne on 3-4. Lauri Laineen jäähyn vierasjoukkue vielä kestää, mutta ajassa 31:07 huimassa vireessä oleva Jonatan Tynkkynen pistää pallon verkkoon ja pelin on tasan 4-4. Peliä pelattu 35:20 ja Jymylle koittaa tilaisuus ottaa pelissä isännän rooli. EV Akatemian Oliver Bäcksbacka ottaa 5min jäähyn väkivaltaisuudesta ja kotijoukkueen ylivoima jauhaa. Ja se jauhaa, mutta maaliin asti ei pelivälinettä tahdota millään saada, kunnes aivan erän lopulla Jonatan Tynkkynen pistää verkot tötterölle ja kotijoukkueen 5-4 johtoon. Toiseen erään maaliin vaihdettu nuori Juuso Pellinen pelasi hienosti nollaerän.

Kolmannessa erässä puntit jälleen tasoittuvat ja EV Akatemia pääsee myös paremmin peliin kiinni. Puolessa välissä erää vieraat onnistuvatkin puolessa minuutissa kahdesti ja peli on vieraille 5-6 ajassa 49:28. Jymy yrittää tämän jälkeen sinnikkäästi tasoitusta, mutta EV Akatemia kestää. Jarmo Eteläaho ottaa Jymylle aikalisän ajassa 55:20 ja viimeiset kärmeskeiton jämät otetaan käyttöön. Ja keitto tuntuu toimivan, sillä kukapa muukaan kuin Jonatan Tynkkynen tuo illan kolmannellaan Jymyn tasoihin ajassa 56:49. Tämän jälkeen Jymyllä on vielä pari paikkaa kuitata voitto varsinaisella peliajalla, mutta tällä kertaa ei uppoa.

Jatkoaikaa pelataan alle minuutti, kun EV Akatemian Marek Krasi iskee ottelun voittomaalin. Noin kaksi pistettä Helsinkiin lukemin 6-7 ja.

Jymyn päävalmentaja Jarmo Eteläaho oli lopulta tyytyväinen pisteeseen.
ErVi pelin aloitimme hyvin mutta vastustajan saatua avausmaalin pelimme kipsaantui. Toinen erä oli todella hyvä ja peli olisi pitänyt paketoida silloin. Kolmannessa emme pystyneet johtoa säilyttämään mutta onneksi edes pisteen saimme.

Jymyn hyökkääjä Visa Noponen harmitteli puolustusvirheitä.
Eka erä ja jostain syystä koko poppoo untenmailla, mutta kopissa luotiin uskoa että kyllä tää tästä vielä kääntyy. Alkohan se siitä sitte kääntymään ja tokalle erätauolle päästiin maalin johdossa. Sitten pari nopeeta maalia omiin, mut saatiin sekin vielä käännettyä. Jatkoajalla halvan vaparin jatkosta maali ja pisteet Helsinkiin. Puolustusvirheet kostautuu aika kalliisti tällä hetkellä, ei auta kun petrata siinä alueella, pelata me kyllä osaamme.

Loviisa selkeästi parempi

Jymyn ja Loviisan väliset kamppailut ovat yleensä olleet Nurmohallilla tiukkoja vääntöjä pisteistä, jossa tunteet ovat pinnassa. Tällä kertaa Jymyn lataus peliin meni selkeästi yli ja Loviisa marssi selkeään voittoon.

Nurmon Jymy – Loviisa Tor 1-10 (0-5, 0-5, 1-0)

– Ottelun tilastot
– Lähitapiola Etelä-Pohjanmaan tarjoama maalikooste – Tulossa –

Ottelun alusta lähtien oli havaittavissa Jymyn latautumisen menneen ottelussa täysin yli. Huonoja, huolimattomia syöttöjä ja ylipelaamista, jonka Loviisa käytti surutta hyödykseen. Tällä kertaa ajassa 12:21 taululla on tylyt 0-5 lukemat ja tällä kertaa nousua rinnalle ja ohi ei ole tulossa. Ensimmäiseen erään Jymylle tuomittiin 8 minuuttia jäähyjä ja Loviisalle 4 minuuttia, joten tunteita ei pelistä puuttunut.

Toisessa erässä sama meno jatkuu. Loviisa onnistuu maalinteossa ja Jymy taasen ei millään. Niko Nordström Loviisan maalilla torjuu muutaman todellisen gamesaverin ja piti joukkuettaan pystyssä mm. Torin 5 minuutin jäähyn aikana.

Kolmannessa erässä suurin puheenaihe onkin, pitääkö Nordströmin nolla loppuun asti. Ei pidä, sillä Eetu Sariola pistää reikäpallon verkkoon ajassa 58:54 ja nollapeli on rikottu. Nordströmin lisäksi loviisalaisten hahmoja pelissä oli 4+1 tehoilla touhunnut Tatu Könönen. Loviisa peli ei ollut parasta Jymyä. Turhaan ei jäädä kuitenkaan suremaan, vaan kohti seuraavia peliä!

Jymyn päävalmentaja Jarmo Eteläaho oli lopulta tyytyväinen pisteeseen.
Loviisa pelissä latauksemme meni täysin yli. Epäonnistuttiin oikeastaan kaikessa. Kotiyleisön edessä ei saisi tällaista tapahtua koskaan. Päät pystyyn kuitenkin nyt, kyllä me vielä täältä tulemme.

Jymyn hyökkääjä Sami Kujala haluaa unohtaa Loviisa pelin ja keskittyä seuraavaan peliin.
”Todella rikkonainen peli ja heikko esitys meiltä ainakin 2 erää, viisikoiden puolustus oli sekaisin, maalipaikkoja oli paljon, lopputulos olis voinut olla paljon maltillisempi. Loviisan maalivahti torjui hyvin. Unohdetaan tämä ottelu ja mietitään seuraavan viikonlopun pelejä.

2019-01-07T20:23:39+00:00