Jymyn kokovartalokipsi ei auennut viikonloppuna, vaan Josba ja O2-Jyväskylä pitivät kaikki pisteet itsellään. Runkosarjaa on jäljellä Jymyn osalta 9 peliä eli 27 pistettä on vielä jaossa. Nyt jos koskaan Jymy tarvii kaikkien tuen ja kannustuksen, että suunta saadaan käännettyä ylöspäin. Joukkue ja valmennus tekee sen eteen taatusti aivan kaikkensa.

Josba – Nurmon Jymy 6-3 (0-0, 1-1, 5-2)

Josba – Nurmon Jymy ottelun tilastot

Matka Joensuuhun oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että Jymyn bussi joutui odottelemaan yli tunnin liikenneonnettomuuspaikalla. Tästä syystä ottelun alkua jouduttiin siirtämään 20min. Lyhyestä lämmittelyajasta huolimatta ensimmäinen erä menee tasaisesti ja molemmat pelaavat tarkaa puolustuspeliä. 0-0 tilanteesta toiseen erään.

Joensuusta ei pisteitä herunut. Kuva: Anita Jokilehto.

Heti toisen erän alkuun Josba siirtyy 1-0 johtoon Elias Ikosen osumalla. Ajassa 27:40 OJ Sariola saa 2 minuutin rangasituksen, mutta Jymyn alivoima kestää. Jymyn kuparisen rikkoo Jose Kivipelto, joka pistää pelin tasoihin ajassa 33:55.

Kolmas erä alkaa hyvin, Jymyn päästessä ylivoimalle. Ylivoima toimii ja Eetu Sariola vie vierasjoukkueen johtoon ajassa 43:58. Kauan ei johtoasemaa kuitenkaan ehditä juhlia, sillä Josba tulee nopeasti ylivoimalla tasoihin ja menee heti perään 3-2 johtoon Elias Ikosen illan toisella. Ajassa 49:06 Eetu Kuittinen vie Josba ylivoimalla 4-2 johtoon ja viitisen minuuttia myöhemmin Santtu Siponen pistää lukemiksi 5-2. Jussi Lassila tuo Jymyn vielä parin maalin päähän ajassa 55:51, mutta ottelun hahmo Elias Ikonen pistää illan kolmannen tyhjään maaliin ja pisteet Josballe lukemin 6-3.

Jymyn maalissa pelanneelle Hannes Hannulalle merkattiin ottelussa 9 torjuntaa.

Jymyn päävalmentaja Jarmo Eteläaho harmitteli hukattuja paikkoja.
Tasainen matsi ratkesi kolmannessa erässä Josballe. Pelattiin tosi tiukkaa puolustuspeliä onnistuneesti kaksi erää. Liikaa otettiin taas jäähyjä ratkaisuhetkillä. Maalipaikkoja oli tehdä itsekin enemmän mutta ei saatu sisään. Haastavaa on mutta uskotaan edelleen että tämä kääntyy.

Jymyn kapteeni Olli-Jussi Sariola uskoo joukkueeseen.
Kovasti meitä koetellaan ja näkyy välillä, että ei oikein uskalleta tehdä asioita kentällä. 9 peliä ja 27 pistettä on kuitenkin jäljellä ja uskon, että kyllä me aletaan taas pisteitä ottamaan. Nyt ajatukset kohti seuraavaa peliä ja uskotaan omaan tekemiseen.

O2-Jyväskylä – Nurmon Jymy 10-5 (2-1, 2-0, 6-4)

O2-Jyväskylä – Nurmon Jymy ottelun tilastot

Sunnuntain pelissä Jyväskylässä peli pysyy numeroiden valossa tasaisena 50 minuuttia, jonka jälkeen kotijoukkue O2-Jyväskylä siirtyy nopeaan tahtiin 8-5 johtoon. Positiivisia asoita Jyväskylän reissulta on mm. samettikätisen Visa Noposen tehot 0+3.

Jymyn peliä sävyttää tällä hetkellä liikaa henkilökohtaiset virheet, joista joukkuetta rangaistaan kovalla kädellä. Joukkueen sisällä on kuitenkin positiivinen vire ja usko parempaan on kova. Posin kautta eteenpäin!

Jymyn maalissa pelannut Hannes Hannula torjui ottelussa 13 kertaa.

Jymyn päävalmentaja Jarmo Eteläaho toivoisi viimeistelyyn tarkkuutta.
Tasainen peli, jossa O2 oli terävämpi viimeistelyssä. Tehtiin taas liikaa henkilökohtaisia virheitä. Hyökkäsypäässä kaivattaisiin myös kliinisyyttä maalipaikoissa.

Hyökkääjä Tommi Kärkkäinen uskoo Jymyyn.
O2:n kanssa pelit on ollut yleensä aina tiukkoja ja pelit on ollut tarkkaa puolustamista. Tänään kaveri onnistui tekemään tarvittavat maalit yksilötason onnistumisten ja vastahyökkäyksien ansiosta. Meidän omassa pelissä on monia hyviä asioita, mutta viimeinen puristus puuttui tietyistä tilanteista, tätä lähdetään petraamaan ensi viikolla.