Vaasalaisen salibandyn kasvatti Arttu Kukko on viihtynyt hyvin Jymyssä ja jatkaa joukkueen riveissä myös tulevalla kaudella. Kukko oli menneellä kaudella Divarin puolustajien eliittiä ja on siten luonnollisesti erittäin tärkeä palanen Jymyn puolustuspeliä.

Arttu Kukko on viihtynyt Jymyssä. Kuva: Anita Jokilehto.

Vuonna 1990 syntynyt Kukko on tehnyt pelaamassaan 168 Divarin runkosarjan ottelussa tehot 69+54=123. Salibandyliigaa mies on pelannut SPV:n sekä raumalaisen SalBan riveissä 67 runkosarjan ottelua tehoilla 8+7=15.

Arttu Kukko kertoo päätöksen Jymyssä jatkamiseen olleen helppo.
”Päätös jatkosta oli helppo. Olisi tuntunut hölmöltä hypätä kyydistä nyt, kun viime kauden tavoite tuli saavutettua ja vauhti on päällä. Meillä on joukkueessa hyvin tilaa monenlaisille persoonille, ja jollain tavalla koko Nurmon Jymy tuntuu poikkeuksellisen yhteisölliseltä urheiluseuralta. Täällä on hyvä olla.

Tulevalla kaudella meitä kovemman sarjatason myötä varmasti koetellaan kaikin tavoin enemmän kuin viime kaudella. Ainakin minulle se kuitenkin on mieluinen haaste, ja odotan innolla että pääsemme kokeilemaan todellisia rajojamme!”

Päävalmentaja Jarmo Eteläaho on mielissään liigakokemusta omaavan puolustajan jatkosta.
”Hienoa, että Arttu jatkaa Jymyssä. Arttu muodosti viime kaudella Mikon (Saarela) kanssa mielestäni Divarin kokonaisvaltaisesti parhaan puolustajatandemin. Hän tuo liigakokemuksensakin myötä meille tärkeää johtajuutta joukkueeseen.”

Osta nyt kausikortti Jymyn salibandyliigan kotiotteluihin!!!

Nurmon Jymyn julkistetut pelaajasopimukset
Tilanne 21.4.2020, suluissa edellinen seura ellei Jymy.

Maalivahdit
Ossi Lallukka

Puolustajat
Miko Saarela
Viljami Järvikangas (SPV-A)
Eetu Puntanen (SPV-A)
Ville Rynnäs
Arttu Kukko

Hyökkääjät
Niko Perälä
Miikka Honkaniemi
Tommi Hakala (SPV)
Matias Mäenpää (SPV-A)
Didrik Lillas (Blue Fox)
Petteri Hämäläinen (SPV-A)
Erik Härkönen